Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

16.10.2017

Kuva
16.10.2017 Tänään aamupäivän hyllyttelin teollisia kolmen uuden tettiläisen kanssa, jotka olivat meillä tämän viikon. Iltapäivästä minut laitettiin pesemään homeisia einestarvike hyllyvälejä, kun teolliset loppuivat kesken.

10.10.2017

Kuva
10.10.2017 Tänään hyllyttelin taas teollisa aamupäivän, mutta jouduin lähtemään puolen päivän aikaan terveyden hoitajalle lahteen enkä sen jälkeen enään takaisin töihin kerennyt kun työpäivä olisi loppunut klo. 14.00.

9.10.2017

Kuva
9.10.2017 Perus päivä JÄLLEEN kerran. Teollisten purulla aloittelin ja välissä kävin muutamat margariinit ja juustot kylmästä hyllyttämässä. 

3.10.2017

Kuva
3.10.2017 Taas oli töissä teollisten purkua tiedossa, ja aloitin eiliseltä jääneestä juoma lavasta, jonka jälkeen takaisin tuttujen säilykkeiden ja muitten sen semmoisten tuotteiden pariin.

2.10.2017

Kuva
2.10.2017 Perus päivä jälleen kerran elit eollisten purkua.Aamulla töihin tullessani joku oli jättänyt taakse hirveän läjän pahvia niin sulloin ne murskaimeen ja sen jälkeen sain sielä muutaman lavan purettua.

26.9.2017

Kuva
26.9.2017 Tänään olin siis taas yksinäni teollisten purussa ja minulle oli eiliseltä jätetty pari lavaa purettavaksi. Alkuviikon teollisiin kuuluu aina yleesnä : sipsit, säilykkeet, jauhot ja makaroonit , joten niitä taas jälleen kerran hyllyttelin.

25.9.2017

Kuva
25.9.2017 Tänään 9. luokkalainen tettiläinen oli kanssani s- marketissa viimeistä päivää ja purimme teollisia yhdessä hänen kanssaan koko päivän. saimme päivän aikana purettua 3 lavaa ja yhden rullakon.